torstai 3. syyskuuta 2009

Kieputtelua

Pitkään vaivannut korujumi taitaa pikkuhiljaa helpottaa :) tuli aivan pakottava tarve tehdä korvakorut. Anu oli tehnyt köyhännaisen version kieputelluista korvakoruista ja koska kupari materiaalina miellyttää suuresti astelinkin Anun jalanjälkiä :). Muuten korvakoruissa on materiaalina pikkuruisia fasettirondelleja kooltaan 2x3mm. Helmet ovat Satuhelmen valikoimasta ns. vaaleasekoitus. Koukkuina on sterlinghopeakoukut, en ihan uskalla kuparia korvalehdestä läpi tuikata.


Korvakorujen kanssa vain sattui pieni episodi, aloitin jo aamulla innoissani koruja tekemään ja sain toisen valmiiksi ja kas pienet kuparihelmet loppuivat " minulla on tuolla helmilaatikossa pari pussia näitä, eipä hätää" no kaivelemaan helmilaatikkoa ei , ei löydy, kullattuja kyllä mutta ei niitä kuparisia. Olisin jopa tarvinnut korviksia illalla, joten malli uusiksi. Ylläoleva kuva on siis korvakorujen ensimmäinen versio.


Tällaiset korviksista sitten tuli. Pienensin tuota pohjana olevaa rengasta ja näistä jäi sitten tuo iso rondelli pois. Sain kuin sainkin korvikset illalla korviini.

Tänään posti mitä luultavammin tuo kuparihelmiä lisää, pääsen siis toteuttamaan myös tuon ensimmäisen version.

3 kommenttia:

Helmiliina kirjoitti...

Ihanat!! :) ja oikein hyvää syksyn alkua sinulle.. :)

Ramori kirjoitti...

Ovat kyllä todella viehättävän näköiset korvikset.

vilijaana kirjoitti...

olipas mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa :) tulin heti piipahtamaan,kun huomasin...ihanat korvakorut!